Tekstit

29. kesäkuuta

Kuva
Hei! Nyt on perusharjoittelu suoritettu loppuun ja olemme palanneet Suomeen. Kotiin oli aivan ihanaa palata, eikä Espanjasta ole ikävä toistaiseksi kuin lämpöä ja auringonpaistetta. Onneksi niistä saadaan nauttia jonkin verran myös täällä Suomessakin! Seuraavaksi edessä on Provinssiviikonloppu, jonka jälkeen palaamme todellisuuteen ja palaamme molemmat vanhoihin työpaikkoihimme Suomessa. Omasta mielestäni on kuitenkin ihanaa, että kaikki palaa normaaliin ja pääsi taas kotiin. Suomen kesä on myös ihanaa aikaa! Loppujen lopuksi harjoittelujaksomme päättyi ravintolan sulkemiseen "kesälomalle". Ravintolan omistajatkin lähtivät Suomeen. Kuulimme juoruja eri suunnilta, että ravintola olisi myyty. Emme kuitenkaan ole yhtään varmoja, kuinka Witin tulee käymään syksyllä ja avataanko sitä enää ollenkaan, tai kuka sen avaa. Harjoittelujakso avasi silmiäni lähinnä ihmisten kieroilusta ja epärehellisyydestä enemmän kuin ravintolassa työskentelystä. Jos lähtisin harjoitteluun ulkomai

Vähiin käy aika

Kuva
Viimeiset viikot ovat olleet hetkisiä. Olemme yrittäneet ottaa Espanjasta irti mahdollisimman paljon viimeaikoina ja käydä eri kaupungeissa katselemassa paikkoja. Viimeviikolla lähdimme käymään järjestetyllä matkalla Marokon Tangerissa. Kaupunki oli erinlainen mitä kuvittelimme. Kaikki oli hyvin alkukantaista ja opimme siellä arvostamaan hyvin monia asioita Suomesta. Kävimme myös Marbellassa tutustumassa "luksuselämään", mistä kaupunki on tunnettu turisteille. Malagassa kävimme tutustumassa vanhaan kaupunkiin ja Picasson maalauksiin museossa. Marokon matkalta kamelin kanssa kaverikuvassa Paikallinen kala kauppias Hedelmäkoju Marokon vanhan kaupungin katua Uudelta kokilta olen oppinut erittäin paljon. Erityisesti hänen luomansa kastikkeet ovat olleet henkilökohtaisesti suuri ilo oppia ja asiakkaatkin ovat pitäneet niistä paljon. Hän myös kiinnittää huomiota erityisen paljon annosten asetteluun lautaselle ja häneltä olen saanut paljon uutta näkemystä

Eroja Suomen ja Espanjan välillä

Kuva
Kesäkuu on alkanut täällä Fuengirolassa hyvin lämpimissä merkeissä. Lämmintä on ollut nyt jokapäivä 26-28 astetta. Töitä ollaan tehty vähän vaihtelevasti, kun ravintola on suljettuna sunnuntait sekä maanantait, ja monena päivänä ollaan suljettu jo aikaisemmin, kun suuri osa täällä asuvista Suomalaisista on jo lähtenyt kesäksi Suomeen. Suomalaisia turisteja on kuitenkin jo alkanut olla täällä ja ravintolassa on käynyt enemmän espanjaa ja englantia puhuvia asiakkaita.  Auringonlasku parvekkeeltamme Yhtenä iltapäivänä kävimme Benalmadenassa Tivoli World- nimisessä huvipuistossa. Paikka oli hieno, mutta laitteet olivat vähän nuoremmille tarkoitettu. Kala-annoksia Witissä uuden kokin johdolla Witin juomahyllyt. Näiden vahvempien lisäksi löytyy laajat valikoimat oluita, siidereitä, lonkeroita, viinejä sekä alkoholittomia juomavaihtoehtoja.  Tässä muutamia eroja Suomen ja Espanjan välillä joita olen huomannut Espanjassa asuessani ja työskennellessäni

29. toukokuuta

Kuva
Hola! Nyt olisi jo kaksi kuukautta työharjoittelua ja Espanjassa asumista takana. Ostin juuri lentolipun takaisin Suomeen kuukauden päähän, ja aika on tuntunut menevän hurjaa vauhtia. Ensi viikolla isäni tulee käymään Fuengirolassa muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen Janinan kaverit tulevat. On tosi ihanaa, että perhe ja ystävät haluavat tulla käymään luonamme täällä. Vietimme Janinan kanssa aivan ihanan viikonlopun vanhan työkaverimme luona Benalmadenassa, jonne on muutama kilometri Fuengirolasta. Pelasimme mölkkyä, saunoimme, uimme ja söimme ja joimme hyvin. Saunaan oli ihana päästä! Ensi viikolla hekin kuitenkin lähtevät jo Suomeen, joten tänne ei enää oikein jää meille ketään muita sellaisia ihmisiä, joiden kanssa lähteä viettämään vapaa-aikaa. Onneksi meillä on toisemme :D Töissä kaikki on oikeastaan jatkunut samaa rataa. Asiakkaita käy aika vaihdellen, tiistaisin ja lauantaisin eli markkinapäivisin yleensä enemmän sekä jääkiekon MM-kisojen aikaan asiakkaita kävi myös hurjast

Salissa taas

Hola! Pidin viime viikon vapaata, kun poikaystäväni oli lomailemassa täällä luonamme. Viikko meni todella äkkiä, ja töihin palaaminen ei olisi kiinnostanut tippaakaan varsinkaan kaikkien töissä tapahtuneiden asioiden takia sillä aikaa kun olin pois töistä. Onneksi Janina kuitenkin piti minut ajan tasalla asioista, sillä informaatio ei töissä muuten kulje. Nyt tilanne töissä on kuitenkin rauhoittunut. Uusi kokki aloitti työt eilen, ja hänellä on hyviä uusia näkemyksiä ravintolaan ja on innokas kehittämään annoksia. Opimme häneltä varmasti paljon uutta. Kysyessäni ravintolan sulkeutumisesta, ei kukaan vastannut minulle oikeastaan mitään. Päättelin tästä, että näillä näkymin ravintolaa ei suljetakkaan ennen lähtöämme takaisin kotiin. Toiset harjoittelijat ovat nyt lopettaneet harjoittelunsa, joten olemme Janinan kanssa enää kahdestaan ravintolan omistajien sekä uuden kokin kanssa töissä. Alkuviikon hoidimme lähes kahdestaan töissä, kun uusi kokki ei ollut vielä aloittanut töitä ja t

Viimeinen viikko salissa

Kuva
Tänään oli viimeinen päivä salin puolella ja tiistaina taas pääsen takaisin keittiölle. Viimeinen viikko oli raskas, sillä pitkiä päiviä tuli tehtyä, että saataisiin harjoittelun tunnit täyteen. Paineita on myös hieman aiheuttanut se, että tiistaina ravintolamme kokki sanoi päivän päätteeksi lopettavansa työt Witissä. Uutta kokkia ei ole vieläkään hommattu tilalle ja harjoittelijat ovat saaneet paikata palkallista kokkia jälleen kerran. Harjoittelijoiden tuki ja turva ja salin puolen vakiotyöntekijän lopetti myös eilen työt Witissä, joten tästä lähtien ravintolassa työskentelee lounas aikaan vain toinen omistajista ja iltaisin yleensä molemmat omistajat. Ravintola myös sulkee ovensa toukokuun loppuun mennessä kesän ajaksi ja asiasta saatiin vasta tänään varma tieto, vaikka harjoittelu sopimuksemme kestää 27.6 asti. Onneksi olemme tehneet lähes joka viikko pitkää päivää töissä, joten tunnit pitäisi tulla täyteen. Harkitsimme myös harjoittelupaikan vaihtamista, mutta  tuntuu että paika

kuulumisia

Kuva
 Espanjassa vappu oli kokemuksen arvoinen. Viisi päivää kestävät kansainväliset markkinat tarjosi juhlijoille paljon ohjelmaa. Fuengirolassa asuu 130 eri kansallisuuksista ihmisiä ja jokaisella maalla oli markkinoilla omat "kojut", missä tarjottiin kunkin kulttuuriin kuuluvia ruokia ja juomia. Jokaisella maalla oli myös tiloissaan oma disko, joissa nähtiin paljon live musiikkia ja tanssia aina aamu 4 asti. Viime viikolla meillä oli myös Elinan äiti lomailemassa luonamme. Viikko kului aikalailla töissä, shoppailussa ja kävimme kiertämässä hieman myös Fuengirolan nähtävyyksiä. Witissä on alkanut olemaan viime aikoina hieman hiljaista. Ravintolan asiakkaat on pääosin suomalaisia ja suurin osa heistä on lähtenyt kesäksi jo Suomeen. Ravintolassa on tällähetkellä kaksi harjoittelijaa lisäksemme, joten tuntuu että tekeminen ei oikein riitä kaikille. Witissä järjestettiin myös rippijuhlat, jossa olin tarjoilijana. Ravintola koristeltiin kukilla ja kynttilöillä ja nout